sunnuntai 28. marraskuuta 2010

miehen syntymäpäiväkakku

Kinuskikuorrutteen päällä omar-karkeista tehtyjä koristeita.
Tässä kakussa pääsin hieman jyvälle miten saa aikaseksi tasaisen reunan kakkuun. Tein ensin pursotuksia, jotka eivät onnistuneet ja päätin vetää uusiks, ja samalla harjoitella sileää pintaa. Pursotuksista jäi paksu suht siisti kerros, joka oli helpompi tasoitella, kuin että olisin läväyttänyt veitsellä/nuolijalla kermat kakun reunaan.

sunnuntai 14. marraskuuta 2010

Isänpäiväkakku

Ensimmäinen isänpäiväkakku miehelleni. Siihen piti saada vauvamme jalan jäljet eli painoin tytön jalat sokerimassalaatalle, jonka sitten punaisella maalasin.
Kakku-unelmasta idean kopioin ja ehdotuksestani Kinuskikissa  toteutti omalla tavallaan jäljet kakkuun. Pursotuksiin en ole tyytyväinen.