sunnuntai 19. joulukuuta 2010

Jouluinen hyydykekakku

Ohjeen otin suoraan Kinuskikissan sivuilta, joulukranssi.
Hyvää ja raikasta!
Onko tämä sitten hyydykekakku vai juustokakku?!



Mansikka-vaniljajuustokakku

Pohja:
175 g piparkakkuja
75 g margariinia
Vanilja-riisitäyte:
1 ½ dl puuroriisiä
8 dl vettä (riisin keittämiseen)
¼ tl suolaa (riisin keittämiseen)
5 liivatelehteä
2 dl kuohukermaa
500 g Valion Vanilla-vaniljakastiketta (huom: ei Flora Vanilla!)
¾ dl sokeria
1 rkl vaniljasokeria
3 rkl vettä
Mansikkakiille:
3 liivatelehteä
4 dl mansikkasosetta
½ dl sokeria


perjantai 3. joulukuuta 2010

Joulutähdet punaisesta sokerimassasta, ja nalle tehty marsipaanista.
Kukkien mallin katsoin Kinuskikissalta.

sunnuntai 28. marraskuuta 2010

miehen syntymäpäiväkakku

Kinuskikuorrutteen päällä omar-karkeista tehtyjä koristeita.
Tässä kakussa pääsin hieman jyvälle miten saa aikaseksi tasaisen reunan kakkuun. Tein ensin pursotuksia, jotka eivät onnistuneet ja päätin vetää uusiks, ja samalla harjoitella sileää pintaa. Pursotuksista jäi paksu suht siisti kerros, joka oli helpompi tasoitella, kuin että olisin läväyttänyt veitsellä/nuolijalla kermat kakun reunaan.

sunnuntai 14. marraskuuta 2010

Isänpäiväkakku

Ensimmäinen isänpäiväkakku miehelleni. Siihen piti saada vauvamme jalan jäljet eli painoin tytön jalat sokerimassalaatalle, jonka sitten punaisella maalasin.
Kakku-unelmasta idean kopioin ja ehdotuksestani Kinuskikissa  toteutti omalla tavallaan jäljet kakkuun. Pursotuksiin en ole tyytyväinen.

torstai 1. heinäkuuta 2010

Ensimmäinen kakkukuvani

Tässä siis harjoitus kakkukuva, ihka ensimmäinen! Ei ole päässyt minkään kakun päälle, valitettavasti. Loppuraskaus ja helteet teki tepposet. Maalattu pastaväreillä sokerimassalle.

torstai 3. kesäkuuta 2010

Valkosuklaa-mustikka hyydykekakku

Tässä on muistaakseni valkosuklaa-mustikka hyydykekakku. Harmi kun en muista, mistä otin ohjeen, muistaakseni se oli hellapoliisilta.. Ei oikein onnistunut visuaalisesti, mutta maku oli paikallansa. ;)
Pohjana on kääretorttupohja, eikä perinteinen keksimurupohja. Mielestäni käärispohja maistu mun makuun paremmalta, kuin äitelä keksipohja. Kai sekin on maku-asia..



Tämän ohjeen kopsasin open cafe-blogista.

Pohja
2 munaa
3/4 dl sokeria
1/2 tl vaniljasokeria
1 dl vehnäjauhoja
1/2 tl leivinjauhetta

Valkosuklaatäyte

5 liivatelehteä
200 g valkosuklaata sulatettuna
250 g mascarponejuustoa
1 rkl sitruunamehua
1 prk Flora Vispiä

Pinnalle
4-5 dl mustikoita

Kiille
2 dl vettä
1 dl hyytelösokeria

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Yhdistä kuivat aineet ja lisää ne varovasti sekoittaen taikinaan. Levitä taikina leivinpaperilla vuorattuun vuokaan. Paista 200 asteessa noin 8–10 minuuttia. Anna jäähtyä.

Valmista täyte. Laita liivatelehdet kylmään veteen likoamaan. Sulata valkosuklaa vesihauteessa. Anna jäähtyä hetki ja sekoita joukkoon mascarponejuusto ja sitruunamehu. Purista liivatelehdistä ylimääräinen vesi ja liuota ne tilkkaan kuumaa vettä. Lisää liivateseos suklaaseokseen ohuena nauhana koko ajan sekoittaen. Vaahdota kerma ja lisää myös se suklaaseokseen. Levitä valkosuklaatäyte pohjan päälle. Ripottele pinnalle mustikat.

Valmista hyytelösokerikuorrutus. Kiehauta vesi kattilassa ja lisää siihen hyytelösokeri koko ajan sekoittaen. Kun liemi kiehahtaa uudelleen, nosta kattila liedeltä ja anna jäähtyä 2–4 minuuttia. Levitä kiille mustikoiden päälle. Anna jähmettyä jääkaapissa vähintään 2 tuntia, mielellään seuraavaan päivään.

lauantai 20. maaliskuuta 2010

kinkkuvoileipäkakku

Ensimmäinen kinkkuvoileipäkakkuni. En muista mitä välissä tarkalleen on, mutta ainakin siellä on italiansalaattia, kinkkua, ruohosipulituorejuustoa, sinappista kurkkusalaattia..



Mansikkainen syntymäpäiväkakku

Eka kerran harjoittelin kakkuun koripunos-pursotusta. Tuolloin muutenkin kakkujen teko oli vielä todella paljon hakusessa. Mahtui ehkä yhden käden sormille ne kerrat, kun olin kermakakun vääntänyt. 

Välissä kermaa ja mansikkasurvosta.